Syy

Kuurankukat

SYSTEEMISEN SKLEROOSIN SYY

Systeeminen skleroosi ei tartu eikä periydy. Sillä on kutenkin geneettinen pohja, sillä tietyt geenien yhdistelmät voivat ennakoida alttiutta saada joku autoimmuunisairaus. Geneettiset syyt selittävät myös sen,  että SSc on erityisen yleinen Pohjois-Amerikan afrikkalaisperäisten ihmisten joukossa ja eräitten intiaaniheimojen keskuudessa.

Autoimmuunisairaus (auto = itse) liittyy ihmisen puolustusmekanismeihin, immunologiaan, monimutkaiseen järjestelmään, jonka tehtävänä on torjua elimistöön tunkeutuvia pieneliöitä ja vieraita aineita. Autoimmuunisairaudessa ihmisen immuunijärjestelmä ”erehtyy” hyökkäämään hänen omia kudoksiaan vastaan. Systeemisessä skleroosissa tuntemattomasta syystä aktivoitunut autoimmuunireaktio kohdistuu etenkin pienten verisuonten ja hiussuonten sisäkalvoon. Sen seurauksena syntyy paikallisia vaurioita ja niiden käynnistämiä reaktioita (tulehduksia, sidekudoksen lisääntymistä ja fibrotisoitumista) kudoksissa. Osalla potilaita verisuonimuutoksia ilmenee melko rajoitetusti, kun taas  osalla näitä muutoksia on monissa kudoksissa, jolloin myös oireet ja kudosvauriot ovat moninaiset. Koska reaktiot ovat yksilöllisiä, sairaus voi olla joillekin vain hitaasti kehittyvä ja vain vähän elämää haittaava kiusa, kun taas joillakin se saattaa ilmetä nopeastikin varsin hankalana, joissakin tapauksissa myös kivuliaana. Keskeisten elinten toiminnan häiriintyminen voi olla pahimmillaan erittäin vakavaa, hengenvaarallistakin.

Ulkoisia autoimmuunireaktion aiheuttavia tekijöitä tunnetaan huonosti. Arvellaan niiden voivan olla bakteereja, viruksia taikka erilaisia elimistölle vieraita aineita. Jotkut ympäristötekijät yhdessä geneettisen alttiuden kanssa näyttävät liittyvän sairauden puhkeamiseen ja etenemiseen. Esimerkiksi vuonna 1981 oli Espanjassa laaja epidemia, joka aiheutui epäpuhtaasta ruokaöljystä. Luontaistuotteena myydyn tryptofaanin epäpuhtaudet ovat aiheuttaneet epidemian vuonna 1989. Hiili- ja kvartsipölyä, vinyylikloridia, epoksiyhdisteitä, liuotteita, trikloorietyleeniä sekä silikonia (rintaimplantit, kosmeettiset täyteruiskeet) on epäilty taudin aiheuttajiksi. Viime aikoina on keskusteltu myös puutiaisen levittämästä Borrelia-bakteerista, homeissa esiintyvistä myrkyistä sekä hius- ja tatuointivärien sisältämistä kemiallisista aineista.

Sairastumisen syitä selvittävät tutkimukset kohdistuvat nykyään erityisesti geeneihin, veriseerumin proteiineihin ja proteiiniverkoistoihin. Myös suolistobakteereiden yhteys autoimmuunisairauksien syntyyn ja kehittymiseen kiinnostaa tutkijoita.

PALAA ETUSIVULLE

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: