Rohkea rokan syö, uhkarohkea …?

Tänään Tampereella on tuulinen pakkaspäivä. Olen lajityypillisesti (kuulun palelevaisiin) pysytellyt koko päivän sisällä tietokoneen kirjaimistoa näpytellen. Nyt saa kuitenkin näpyttely loppua: päätin ryhtyä uhkarohkeaksi ja lopultakin julkaista tämän nettisivuston, sekalaisista aineksista leipomani ja pitkään kypsytellyn KOVAN KAKUN. Uhkarohkeutta se vaatii, sillä en ole kakkuuni vielä alkuunkaan tyytyväinen (esimerkiksi hakutoiminto vaatii vielä työtä toimiakseen hyvin).  Ikinä en varmaan tätä julkaisisi, jos jäisin odottamaan, että saisin kaiken kohdalleen. Onneksi sivustoa voi aikaa myöten kehittää, tekstejä parantaa ja virheitä korjata. Siispä kakku nostetaan nyt pöydälle maisteltavaksi. Olkaapa hyvät! Palaute, kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Toivon, että lukijalla on aikaa tutustua sivustoon rauhassa. Tietokoneen näytöltä lukeminen on helpointa. PERUSTIETOA-osastoon olen koonnut lukuisista koti- ja ulkomaisista lähteistä tietoa systeemisestä skleroosista. Ajatukseni on, että tämä osasto voisi olla sivuston pysyvä ydin, eräänlainen tietopankki, jota kuitenkin jatkuvasti tarkistettaisiin ja täydennettäisiin tarpeen mukaan. Helmasyntini on kirjoittaa liian pitkään ja turhan yksityiskohtaisesti. En kuitenkaan raaskinut ryhtyä tekstejäni lyhentämään, koska joku saattaa etsiä juuri sitä tietoa, jonka leikkaisin pois. Kukin lukee sitä, mikä kiinnostaa ja mitä jaksaa. Haarukointi ja hyppely ovat sallittuja, koko kakkua ei tarvitse hotkaista kerralla, vaan lukemaan voi palata uudelleen.

Tämä on sivuston ensimmäinen blogikirjoitus. Uusin bloggaus tulee aina näkymään ylimmäisenä. Myös henkilökohtaisista kokemuksista kertovia lukijoiden omia ”sklerotarinoita” eli kokemuskertomuksia julkaisen mielelläni, joten alkakaapa vuorostanne näpytellä!  Ohje löytyy sivun oikeasta reunasta painikkeen ”Lähetä tarinasi” alta. Ensimmäinen julkaistu tarina ei ole missään nimessä tarkoitettu malliksi! Jokainen kirjoittaa omalla tyylillään ja valitsee tarinansa sisällön, painotuksen ja pituuden.

Toivon, että sivusto saisi aikaa myöten toisenkin bloggaajan. Ylläpidossakin kaveri olisi tarpeen, kaiken varalta – ettei kakku lässähdä, jos leipuri jonain päivänä lässähtää. Palataan näihin asioihin myöhemmin erikseen.  –  Rattoisia pakkaspäiviä!

 

3 Comments on “Rohkea rokan syö, uhkarohkea …?

  1. Olen enemmän kuin kiitollinen vaivannäöstäsi ! Ehkä rohkaistun oman tarinanikin tänne joskus avaamaan. Olen ollut niin vertaistuen tarpeessa, kun vaan olla voi. KIITOS !

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Virpi Järveläinen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: