Mrs. coldfinger fundeeraa

Vuoden 1999 tammikuussa sain diagnoosin ”CREST-tyyppinen systeemiskleroosi”.  Saman vuoden syksyllä minulla ilmeni potilaskertomuksen mukaan ”vasemman etusormen syanoosia, lisääntynyttä kylmänarkuutta ja aristusta”. Sain lähetteen vasemman käden angiografiaan (verisuonten varjoainekuvaukseen), joka tehtiin Pohjois-Karjalan keskussairaalassa lokakuussa 1999. Alempana on osia RTG-lausunnosta. (Muutama termi lukuevääksi: syanoosi = sinerrys, arteria = valtimo, radiaali = ulompi,  ulnaari = sisempi, distaali  = etäisempi, PIP-nivel= sormen keskinivel, stenoosi = ahtauma ja occlusio/okkluusio = tukkeuma )

VASEMMAN YLÄRAAJAN ANGIOGRAFIA: … näkyy vain pieniä pätkiä. Kaikissa sormissa on valtimomuutoksia. Peukalossa näkyy suonten kaliiperin vaihtelua …. Etusormessa ei radiaalipuolen suoni ollenkaan täyty, ulnaaripuolella PIP-nivelen kohdalla on suonessa täysi katkos ja distaalisesti tulee sormeen hyvin huono varjoainetäyttö… Peukalon kärjessä näkyy hyvä suonitus mutta muiden sormien kärjessä ei näy arteriatäyttöä ollenkaan. …Todetaan kämmenen ja sormien arteriamuutokset, stenooseja ja occlusioita, jotka sopivat sklerodermaan.

Tutkimuksen jälkeen verisuonikirurgi kävi luonani osastolla. Hän näytti minulle röntgenkuvan, ja kertoi, että verisuonet näyttivät normaaleilta ranteiden pikkuluiden tasolle asti, mutta jo kämmenessä ja siitä eteenpäin sormissa oli valtimomuutoksia. Hän totesi vasemman etusormen valtimoiden olevan tukossa ja pahoitteli sitä, että käteni verisuonten tila oli se mikä oli, ja että käden verisuonet olivat niin pienet, ettei niihin voida tehdä pallolaajennusta.

Tuosta tutkimuksesta kulunut jo yli 21 vuotta.  Sormeni kärsivät Raynaud-ilmiöstä ja ajoittaisesta sinistymisestä. Niihin ei ole kuitenkaan kehittynyt kuolioita, joten amputoinnin vaaraa ei ole ollut. Tätäkin tekstiä naputtelen käyttäen teini-iässä oppimaani 10-sormijärjestelmää. En olisi tutkimusta muistanutkaan, ellei täysin sama syy –   vasemman käden kipeä, tunnoton ja ajoittain sinertävä etusormi – olisi ollut toissa päivänä puheenaiheena TAYS:n reumakeskuksessa reumatologin vastaanotolla. Sormen sinistymisen takia lääkitystäni oli jo aikaisemmin tänä vuonna tarkistettu. Uusi lääke minulle on verisuonia laajentava Sildenafil. Nyt harkitsen myös nitrovoiteen kokeilua. Kotona onnistuin löytämään tuon vanhan käsiäni koskevan lausunnon.  Pysäyttävintä siinä on se, että tutkimuslähetteessä kerrottiin, että sairauteni oli todettu vastikään, kun taas lausunnossa kuvatut verisuonivauriot puolestaan kertoivat, että olin sairastanut systeemistä skleroosia jo useita kymmeniä vuosia sitä ennen. Vielä 1990-luvulla oikean diagnoosin viivästyminen oli varsin yleistä, koska perusterveydenhuollossa ja työterveyshuollossa eri oireita saatettiin hoitaa pitkäänkin eri sairauksina. Nykyään sairaus on jo yleisimmin tunnettu, vaikka edelleenkin harvinainen. Sitä en tiedä, olisiko verisuonten vaurioituminen ollut mahdollista estää, jos käytettävissä olisi ollut nykyisiä lääkkeitä ja olisin saanut niitä jo sairauteni alkuvaiheessa.

Sykkyräisistä, ahtautuneista ja tukkeutuneista verisuonista huolimatta kaikki sormeni ovat tallella. Kiitos kuuluu hyville lääkäreille, verenkiertoa auttaneille lääkkeille sekä Luontoäidille, jonka ihmeisiin kuuluu sekin, että elimistö osaa itse korjata verisuonivaurioita vahvistamalla heikkoja suonia tai synnyttämällä jopa uudissuonia ahtaiden tai tukkeutuneiden tilalle. Sellainenkin ihme minulle on tapahtunut, että pari Celsius-astetta muita sormia kylmempi sormi lämpenikin omia aikojaan. Pohdittavana ollut lämpöleikkaus (jossa olisi katkaistu verisuonten supistumista säätelevä hermo) tuli tarpeettomaksi. Onneksi niin, koska sittemmin näistä leikkauksista on tietääkseni luovuttu.

Olisin halunnut nähdä myös vanhan röntgenkuvan käsieni verisuonista. Sain kuulla sairaalan röntgenkuva-arkiston hoitajalta, että kaikki filmille otetut kuvat oli hävitetty pari vuotta sitten. Nykyään kuvantamisen tuotokset ovat digitaalisina tiedostona. Kuitenkin jo pelkästään RTG-lausunto sai minut miettimään, ymmärrämmekö me systeemistä skleroosia sairastavat sittenkään, miten keskeinen tekijä nimenomaan pienten valtimoidemme sisäpinnan vaurioituminen ja siitä seuraava hapenpuute on kudos- ja elinvaurioittemme synnyssä. Suonet eivät näy, jolloin huomio kiinnittyy erilaisiin näkyviin ja tuntuviin oireisiin, joita heikentynyt verenkierto aiheuttaa.  Monia niistä oireista osataan ja voidaan onneksi nykyään varsin hyvin hallitakin sekä lääkkeiden että lääkkeettömän hoidon avulla.  Koska verisuonivauriot ovat kuitenkin kaiken takana, jää mieltäni askarruttamaan, mitä mahdollisuuksia kehittyvällä lääketieteellä olisi tulevaisuudessa ehkäistä tai jopa korjata niitä.

Itse olen vanha ja samoin on sairautenikin, en toivo muuta kuin kivuttomuutta. Isoin kysymys on se, miten nuorempien ja tulevaisuudessa systeemiseen skleroosiin sairastuvien verisuonet voitaisiin säästää sairaudelle tyypillisiltä vaurioilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: