Siivoavat serafit

Ehkä jotkut ikätoverini muistavat Kaarina Helakisan Magdalenan (sen, jolla sukat olivat aina makkaralla) ja Magdalenan laulukirjaan sisältyvät siivouslaulut, Siivoavat serafit ja Äitimaarian siivouslaulun? Näitä Kaj Chydeniuksen säveltämiä lastenlaulua voi nyt joulusiivousten aikaan kuunnella YouTubesta. Serafi on enkelihahmo.

Mielelläni ulkoistaisin raskaimmat siivoushommat. Tänä vuonna panin lopulta toimeksi ja löysin asiallisen siivousfirman (firmalla pitää olla yrittäjätunnus, jotta voin ottaa laskut huomioon verotuksen kotitalousvähennyksessä). Siivousavukseni sain ihanan serafin, siivousenkelin, jonka iloinen rupattelu ripeästi sujuneen työn ohella oli virkistävää bonusta. Ensimmäisellä kerralla enkeli pesi kotini kaikki ikkunat ja nyt ennen joulua paneutui kosteiden tilojen, varsinkin saunan ja suihkuhuoneen jynssäämiseen varsiharjan avulla. Keittiön ylimpien kaappien ovetkin hän puhdisti. Kaikki nuo hommat olisivat jääneet minulta tekemättä. Systeemisen skleroosin takia kipeät käteni, sydänsairauteni, heikentynyt tasapainoni ja ikäni ovat tehneet kiipeämistä, kurkottamista, jynssäämistä, nostelemista, vesissä läträämistä ja rättien vääntämistä vaativat kotityöt vuosi vuodelta vaikeammiksi

Kerroin siivousenkelilleni syistä, joiden takia tarvitsin apua. Yllättäen siivousenkelini kertoi, että voisin saada laskun hänen työnantajaltaan (siivousfirmalta) niin, että lasku ei sisällä ollenkaan arvonlisäveroa (alv). Höristin korviani: laskussa 24 % alennus on merkittävä säästö. Kotitalousvähennys on minulle entuudestaan tuttu, mutta kotipalveluiden arvonlisäverottomuus oli täysin uutta. Molempiin edellä mainittuihin liittyy erilaisia ehtoja ja ohjeistuksia.

Säännösten mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta sosiaalihuoltona tapahtuvasta palvelujen tai tavaroiden myynnistä. Tavoitteena on turvata asiakkaan kotona selviytyminen mahdollisimman pitkään, sillä alv-vapaus antaa myös pienituloisille mahdollisuuden avun palkkaamiseen. Alvittomuus koskee kotipalvelun tukipalveluita, kuten ateria-, siivous-, ruokaostos-, kuljetus-, saattaja- tai lumenluontipalveluita. Arvonlisäveron maksuvapauden voi saada tilanteen mukaan myös määräajaksi (vaikkapa leikkauksen jälkeiselle toipilasajalle).

Arvonlisäverottoman palvelun hankkimiseen kuuluu kolme ehtoa, joiden tulee täyttyä ennen kuin palveluita voi ostaa ilman alvia:

  1. Ensimmäinen ehto liittyy ostajaan. Alvitonta palvelua voi saada vain, jos palvelun ostajan toimintakyky on alentunut esimerkiksi iän tai sairauden takia (pysyvästi tai tilapäisesti) eikä palvelun ostaja pärjää tästä syystä kotonaan omin voimin. Palveluita tarjoavan yrityksen tehtävänä on arvioida oikeus alvittomaan palveluun.
  2. Toinen ehto liittyy palveluita tuottavaan yritykseen. Yrityksen tulee olla rekisteröity kunnan yksityisten sosiaalihuoltopalveluiden antajien rekisteriin. Lisäksi yrityksellä tulee olla omavalvontasuunnitelma.
  3. Kolmas ehto on yhteistyössä laadittu kirjallinen sopimus sekä hoito- tai palvelusuunnitelma asiakkaan ja yrityksen välillä. Siihen tulee sisältyä kuvaus palvelujen käyttäjän toimintakyvystä ja palvelun tarpeesta sekä tavoitteet ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Sopimuksessa tulee eritellä, mitä palveluita asiakas aikoo ostaa, ja kuinka paljon.

Miten tämä on kohdallani toiminut käytännössä? Vastaus on: erittäin yksinkertaisesti ja helposti. Sanaa sosiaalihuoltopalvelu ei pidä pelästyä, kyse on oikeudesta tukeen, jota tarvitsemme. Tulo- tai verotietoja ei kysellä. Lääkärintodistuksia tai diagnoosien nimiä ei tarvita. Käytännössä siivousenkelini kysyi vain syntymäaikani ja kertoi siivousavun tarpeestani työnantajalleen. Ainoa heikko kohta tässä prosessissa on se, että toistaiseksi kirjallista sopimusta minun ja siivousfirman välillä ei ole tehty.  Olemme kuitenkin sopineet suullisesti siitä, miten ja milloin voin saada apua. Laskut ovat tulleet ilman arvonlisäveroa.

Päätin kirjoittaa tästä asiasta, koska siivousenkelini kertoma arvonlisäverottomuus oli minulle täysin uusi ja arvelen, että asiasta tietämättömiä on muitakin. Jos lukija itse ei tarvitse tätä tietoa, ehkä joku hänen iäkäs sukulaisensa tai terveysongelmiensa kanssa taisteleva ystävänsä voisi siitä hyötyä?

Lisätietoa arvonlisäverottomista palveluista, ks. vero-ohjeet 2019:

https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48131/sosiaalihuoltopalvelujen-arvonlis%C3%A4verotus/

One Comment on “Siivoavat serafit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: